sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Valokuvia

Yhdellä Rauhan lapsenlapsella on hänen valokuva-albuminsa. Sain sen häneltä lainaksi ja skannasin valokuvat.

Vanhoja kuvia laitoin kaikille nähtäväksi uudelle perhekuvat-sivulle. Kuvien taso ei ole kovin hääppöinen enkä kuvatekstejäkään ole laitellut. Kuvista pyrin laittamaan pääasiassa vain vanhempia, tietysti näissäkin on joitakin nykysuvun jäseniä edustettuina, mutta nämäkin kuvat ovat kaikki noin 1950-60- luvuilla tai aikaisemmin otettuja. Joidenkin kuvien ottoaikaa olen arvioinut. Osasta kuvia olen rajannut pois jotain liian tunnistettavaa tai sukuun kuulumattomia.

Kuvissa ei ollut albumissa minkäänlaisia tekstejä ja ne olivat erittäin tiiviisti liimatut, joten niiden takapuolellekaan ei päässyt kurkistamaan. Joten kävin näyttämässä niitä vanhemmilleni, jos vaikka isäni jotain muistaisi.

Lisäys 17.12.2012
Tein toisen kuvat-sivun, jolle sijoitan kaikki muut kuin Rauhan kuvat.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Lisätiedot

Lisätiedot - sivulle tulen siirtämään vanhoista teksteistä niitä lisätietoja,
joita olen löytänyt matkan varrella.

Kuten esimerkiksi asumistietoja, piikomisia, ripityksiä ym.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tipit

Uudelta Tipit - sivulta tulevat löytymään kaikki ne kirjoitukset, joista löytyy joku lisälinkki tai -tieto liittyen sukuumme.

Siellä on jo karttalinkkejä talojen sijaintipaikkoihin, linkkejä netistä löytyneisiin sivustoihin, joilla on Kihniötä, Parkanoa tai Kurua käsittelevää materiaalia sekä linkit niille sivuille, joilta olen löytänyt sukujamme koskevia muiden tutkijoiden tutkimuksia. Tai mitä tahansa muuta asiaan liittyvää.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Uudet sivut

Yläkuvan alle on ilmestynyt pari uutta sivua: Lauri Wilhelm ja Rauha Armida.

Näille sivuille olen kerännyt heistä taaksepäin sukutiedot kronologiseen järjestykseen samaan tekstiin.

Välistä on poistettu kaikki aikaisempi hölynpöly ja muistot. Nyt sieltä löytyy vain henkilön tiedot vanhempineen ja lapsineen. Sinne on kerätty vain oma suora sukulinja.

Sisarukset on vain mainittu. Heidän mahdolliset jo kirjatut perhetiedot löytyvät vielä vanhoista postauksista, jotka löytyvät klikkaamalla tunnisteissa olevaa Lauria tai Rauhaa.

Vanhojen tietojen päivitys lopetetaan, tästedes päivitän vain näitä uusia. Ennen pitkää poistan myös päällekkäiset tekstit.

Samoin on tarkoitus tehdä muistoille, kuville ym. omat sivut yläkuvan alle. Kunhan tässä saan itsestäni irti. Mutta kun päivän näpyttelee töissä tietokonetta, ei iltapuhteina aina saa itsestään irti toista työpäivää koneen ääressä aikaan.

torstai 8. marraskuuta 2012

Päivityslista siirtynyt

Sivujen muutosten yhteydessä tunnisteissa ollut päivityslista on poistettu.

Sen sisältö on siirretty ja uusien päivitysten tiedot löytyvät yläkuvan alta kohdasta Päivitys.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Lauri W


Tässä kuvassa Lauri W. on sen näköinen kuin mitä itse muistan hänet. Olin 9-vuotias, kun hän kuoli. Muistan hänet aina istumassa keinustuolissa hiljaisena rohisevasti hengittävänä. Ei paljon puhunut.
 
 


Heipsan taas

Kesä tuli ja meni varsin kosteissa merkeissä.

Hirvittää ja nolottaa, kun blogien päivitys on jäänyt vähemmälle. Itselläni on nimittäin kolme blogia.

Sain kuitenkin liityttyä Suomen sukuhistorialliseen yhdistykseen ja sitä kautta sain jonkun verran käyttööni kirkonkirjoja, jotka eivät avoimessa internet-sivustossa näy.

Aloitin, kuten olette varmasti huomanneet muokkaamaan tätä blogia uuteen uskoon. Toiveena olisi saada se järjesteltyä parempaan järjestykseen. On päässyt sekaisin kuin Jokisen puut liiterissä.

Rakentelen blogille myös yläkuvaa. Toivoisinkin, että saisin Einestä, Airasta, Helmistä ja Annista noin 1960-luvulla otetun kasvokuvan. Kaikista pojista löysin vanhemmiltani kuvan, tytöistä en kenestäkään samalta ajalta.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Li -07 Brita Jacobsdotter -Sutari

1718 (kastettu 12.10.1718) Ruovesi-Kuru - 19.4.1803 (haudattu 24.4.1803 Sormunen)

puoliso THOMAS MATTSON 20.10.1707 Vilppula (Leppälä) - 15.1.1761
vihitty 28.12.1734

lapset
MARIA 27.3.1736 - 4.3.1782
- puoliso Michel Pettersson 1726
- lapset
  Juliana 30.11.1755 - 1814 (haudattu 6.3.1814 Sormus,
                                               kuolisyy hermokuume)
  Anders 30.11.1755 - 1822 (haudattu 10.3.1822,
                                              kuolinsyy vatsoth, vesitauti)
  Matt 14.2.1761
  Walborg 4.5.1761
  Johan 24.2.1767 - 1814 (haudattu 20.11.1814,
                                           kuolinsyy vattusoth, vesitauti)
  Gabriel 10.7.1772
  Anna 13.12.1769
  Justina 9.3.1775
  Jöran 5.4.1778
  Lisa 17.11.1759

Li -06 WALBORG THOMASDOTTER -Sormuinen 5.4.1739
BRITA 11.3.1745
AGNETA 10.5.1747
MARGETHA 6.7.1746
ANNA 25.7.1753
JÖRAN 16.3.1757

maanantai 28. toukokuuta 2012

Tarkennuksia aikajanaan

Matkailu avartaa, sanotaan. Tämän illan löydöksi tuli Kansallisarkiston sivuilta löytyneet Lauri Wilhelmin Metsälän asiakirjat:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11831125

Päivämäärät asiakirjoissa oli vuodelta 1933-1937.


Lisäys 29.5.2012:
Kun kerroin isälleni tästä, hän tiesi heti kertoa, että oli lapsista ensimmäinen, joka syntyi Metsälässä - vuonna 1936. He kuulemma muuttivat sinne 1935 syksyllä. Kuvassa hän Metsälän navetta taustalla 60-luvulla. Paavo muisteli myöhemmin, että Vilho olisi ollut ensimmäinen Metsälässä syntynyt.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Vanhoja kuvia

Kävin läpi laatikoitani ja löysin pohjalta nipun irrallaan olevia mustavalkovalokuvia.

Ensimmäisenä kuva itsestäni, otettu 1960-luvulla Metsälän pihalla olleella penkillä:

 

tiistai 8. toukokuuta 2012

Tiedote 2

Avio- tai avoliittojen erottamisesta on tullut huomautuksia. Pohdin asiaa selvitystä tehdessäni. Mutta koska en saanut tietoa suoralta kädeltä, en lähtenyt asiaa erikseen toistamiseen kyselemään vaan nimitin kaikkia puolisoiksi.


Joten jos joku avioliitossa oleva haluaa tuoda omalta kohdalta asiaan selvennyksen, toimittaa minulle vihkipäivänsä päivämäärän. Lisään sen puolison nimen alle. Avoliittolaisille ei vihkipäivämerkintää tietystikään tule.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tiedote 1

Kaikille lähetettyyn paperiversioon halutut muutokset, lisäykset ja korjaukset tulee lähettää postitse tai sähköpostilla joko omaani tai blogin sähköpostiin.

Teen muutokset ja lähetän sitten kaikille uudet kyseiset sivut. Siis vielä tämän kerran tavallisella postilla.

Jouko:
Joten em. lähetyksessä menisi kaikille myös ne puuttuvat teidän perhekunnan tiedot. Joten voisitko ilmoittaa johonkin, oletteko halukkaita niitä antamaan ollenkaan? Sekin tieto olisi kiva saada.

Sen jälkeen muutan tämän blogin salasanalliseksi, jolloin voin välittää em. tiedot täällä niin etteivät ulkopuoliset niitä näe. Lähetän salasanan tuossa edellisessä postissa kaikille.


Sitten vastauksia jo tulleisiin kyselyihin:

Nimestään huolimatta tutkimus pitää jo sisällään myös Rauhan suvun tutkimusta. Kaikki Rä ja Ri - alkuiset henkilöt ovat Rauhan esi-äitejä tai -isiä.

Tässä blogissa saat kaikki näkyviin klikkaamalla tuosta vierestä oikealta Tunnisteet kohdasta Rauhaa. Vastaavasti Lauri tuo kaikki tänne kirjatut hänen esi-äidit ja -isät. Ja myös tekstit, joihin on kytketty kyseinen nimi.

Rauhan kaukaisin sukulainen on Rä -12 Olof Olofinpoika -Laatu. Tosin sama henkilö on myös Laurin puolella Li -11.

Ruututaulukkokuvan oranssit ruudut ovat Rauhan esi-äitejä ja -isiä. Vihreät Laurin. Harmaat ovat molempien. Pariskuntien välissä on heidän vihkipäivä. Tarkkaan kun katsoo, kulkee ruudusta ruutuun viivoja, jotka ohjaavat henkilöistä henkilöön.

En ole aikomassa yrittääkään selvittää Amerikan sukulaisia. Sefaniashan tuli sieltä takaisin neljän viiden vuoden välein, joten hänen mahdollisista sikäläisistä jälkeläisistä tokkopa tietoa löytyy. Rauhan isähän sen sijaan jäi sinne, joten hän saattoi avioitua uudestaan ja perustaa perheen. Tiedä häntä. Mutta työmaana niiden sukuhaarojen selvitys on liian iso minulle. Oma maa mansikka.

Helimäki -nimi tietyille ihmisille tuli siitä pienestä talosta, jossa niin moni sukumme jäsenistä on asunut. Ennen vanhaan ihmiset kulkivat talon nimillä. Omat vanhempammekin olivat Metsälän poikia ja tyttöjä. Vaikka oikeakin sukunimi oli.

Raija:
Ne kaksi lasta olivat Lauri Aatami ja Martta Margreta. Mutta ne eivät olleet papan vaan eri isästä, syntyivät ja kuolivat ennen avioliittoa papan kanssa. Mummu kertoi, että niidenkin isä oli Lauri, joka joutui vankilaan ja kuoli sinne. Kysyin lasten tiedot Kihniön kirkkoherran virastosta.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Rä -07 Anders Mattson -Lammentaka

8.10.1724 - 8.5.1799

puoliso1
BEATA JACOBSDR 21.2.1723 - 5.7.1776, kuolinsyy rintapistokset

lapset

JACOBUS 17.2.1751 - 26.9.1832 (Ala-Lammentaka), kuolinsyy vanhuus
- puoliso CARIN MATTSD -Korhonen 30.8.1751 - 23.1.1788
- lapset
     JOHAN 10.12.1774 - 14.12.1847 (Ala-Lammentausta)
     - puoliso Kristiina Maria Juhontytär -Kiiala, s. 10.7.1777 Ikaalinen, vihitty 3.1.1800
        - puolison vanhemmat Juho Juhonpoika -Kiiala ja
          Susanna Antintytär -Kiiala

     MARIA 13.5.1776 - 11.3.1777
     SAARA 13.5.1776 - 16.6.1776

     MICHEL 24.8.1778 - 10.7.1849 (Pentti)
     - puoliso Hedvig Kallentytär Luisenniemi -Laurikainen
       21.4.1779 Ikaalinen - 7.4.1840 Kihniö (Pentti)
       - puolison vanhemmat Kalle Kustaa Roth, korpraali, Ikaalinen ja
         Maria Yrjöntytär Roth

     ISRAEL 23.12.1780 - 8.12.1855 Kihniö
     - puoliso Maria Juhontytär -Rakennus os. Pihl,
       24.7.1779 Ikaalinen -Riitiala - 22.4.1855 Kihniö (Rakennus)
       - vanhemmat Juho Pihl, sotilas, Parkano s. 1751, k. 1803-09 Vesilahti ja
          Regina Pihl os. Nikula
          1.12.1751 Ikaalinen Tevaniemi - 27.11.1835 Parkano

     JACOB 2.7.1783 - 8.7.1811 (Hirvikoski)
     - puoliso Marketta Juhontytär Joensuu - AlaLatu
       14.1.1774 - 19.3.1838 Parkano (Joensuu)
        - vanhemmat Juho Mikonpoika AlaLatu 2.5.1737 - 1794 ja
           Matti Erkintytär AlaLatu 11.1.1737

     JÖRAN 28.3.1787 - 17.7.1789
     WALBORG 28.3.1787 - 1788
     LISA 4.12.1788
     MATTHIAS 20.3.1790 - 3.12.1795
     THOMAS 1792

GEORGIUS (JÖRAN) ANDERSSON -Lammentaka 5.4.1752 - 26.2.1795
MATTHAUS -Lammentaka 27.9.1753 - 7.2.1791,  kuolinsyy punakuume
MARIA 17.8.1755 - 8.5.1756, kuolinsyy isorokko
RÄ -06 WALBORG ANDERSDR -Lammentaka
3.4.1757 - 18.9.1794 (Rasi), kuolinsyy mätäkuume/pilkkukuume
JOHANNES 6.5.1758 - 26.2.1807 (Saviniemi), kuolinsyy rintapistokset
MARIA 12.2.1760 - 21.1.1820 (Naskali), kuolinsyy rintapistokset
CATHARINA 9.5.1761
JOHAN 12.10.1774
MARIA 13.5.1776 - 11.3.1777

puoliso2
WALBORG ANDERSDR  20.4.1735 - 30.3.1781, kuolinsyy synnytys (*barnsb)
vp. 1.6.1777

lapset
ISAACUS 16.3.1778 - 4.1778
POIKALAPSI 1781, kuolleena syntynyt, haudattu 8.4.1781

puoliso3
CARIN JÖRANSDR -Järvenpä
27.2.1746 - 15.5.1783, kuolinsyy vaikea synnytys (oförlöst barnsb)
vp. 1.4.1782

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Muistojen polku

Tämän kirjoituksen kommentteihin voisivat kaikki jättää muisteloita koskien sukulaisia. Näin muistot tulevat varmasti oikein ja jokainen voi välittää ne omin sanoin.

Mikäli muistelot koskevat elossa olevia, jätäthän liian tarkat yksityiskohdat pois. Mainitse muiston jättäjä ja välittäjä. Eli siis jos jätät esimerkiksi Laurin ja Rauhan lapsen, elävän tai edesmenneen, muistoja, mainitse hänen nimensä sekä myös omasi.

Muistoja kaivataan etenkin Lauri Wilhelmistä ja Rauhasta, heidän vanhemmistaan Sefaniaksesta, Ennasta, Anshelmista ja Selmasta.

Mutta tarinat olisivat mielekkäitä myös näistä Laurin ja Rauhan lapsista eli omista vanhemmistamme, heidän lapsuudesta ja nuoruudesta.

Mutta tämä ei ole sopiva paikka selvittämättömien erimielisyyksien selvittelyyn. Pidetään muistelot mukavina pikku tarinoina.

Tietysti myös Laurin ja Rauhan asumisesta, lapsista sekä elämästä yleensä. Ja varsinkin heidän lastensa muisteloita.


___________________________________________________________
Tässä ensimmäinen muisto minulta itseltäni isoäidistäni Rauhasta:

Rauha kertoi 1970-luvulla:
En olisi ikinä maailmassa huolinut Lauri Wilhelmiä miehekseni, elleivät mustalaiset olisi juottaneet minulle lemmenjuomaa ja sitten oli ihan pakko!
___________________________________________________________

Itse en tietystikään ehtinyt Sefaniasta tavata. Isäni Lasse oli 9-vuotias Sefaniaksen kuollessa. Minä olin samanikäinen poikansa, isoisäni Lauri Wilhelmin kuollessa ja hänen veljensä Paavon tapasin muutaman kerran ollessani jo aikuinen.


Mutta Lassella on Sefaniaksesta joitain lapsuusmuistoja:

Sefanias oli äreä mies eikä pitänyt vanhimmasta pojastaan Lauri Wilhelmistä tai hänen lapsistaan. Hän ei myöskään sietänyt lasten ilakointia, metelöintiä tai riehakointia. Näiden juoksennellessa hän komenteli ja ärhenteli heille. Enna - mummu muistutteli aina, että älähän nyt, sellaisiahan lapset ovat.

Sefanias oli Laurin rakennettua Metsälä-talonsa meinannut ottaa haltuunsa sen maista metsää muuttaakseen ne pelloiksi. Rauha oli kuitenkin ajanut hänet pois. Kamala ämmä oli Sefanias sanonut.

Sefaniaksen toinen jalka "mätäni" ennen hänen kuolemaansa. Viimeisenä elinpäivänään hän pyysi aamulla herättyään Ennaa keittämään puuroa ja tämän saatua sen valmiiksi oli Sefanias kuollut sänkyyn.

Sefaniaksen pojasta, isästään Lauri Wilhelmistä hän kertoo näin:

Isä oli huonokuuloinen toiselta korvaltaan jo lapsuudesta. Kuulo huononi kotona. Sefanias tervasi venettä ja kielsi juoksemisen moneen otteeseen. Isä ei kuitenkaan totellut. Sefanias oli äkkipikaisena miehenä ottanut ensimmäisen käteen osuneen esineen, joka sattui olemaan tervainen käsine, ja heittänyt sillä isää osuen korvalle. Korvasta meni kuulo.

Seuraavan tiedän itsekin todeksi, jälkimmäisen muistan kuulleeni jo lapsena:

Lauri W. sittemmin kuoli samalla tavalla kuin isänsäkin, aamulla herättyään, mutta keinustuoliin odottaessaan Rauhan saavan kahvin keitettyä. (Sefaniashan kuoli sänkyyn odottaessaan Ennalta pyytämäänsä puuroa.)

Lauri W:n veli Paavo haavoittui sodassa. Ei kuitenkaan sodalle tyypillisellä tavalla vaan ollessaan metsässä piilossa sai päähänsä pommituksessa puusta katkenneen oksan, joka vahingoitti hänen kalloluutansa. Paavo eli elämänsä yksistään ja vanhuudenpäivänsä Kihniön vanhustenasunnossa.
______________________________________________________

Sukututkimus - Matti kukkarossakinko

Netti on helpottanut sukututkimuksen tekemistä huomattavasti. Enää ei tarvitse joka tietoa tilata kirkkoherran virastoista. Itsekin olen tähän mennessä tehnyt vain yhden ainoan tilauksen Kihniölle. Kyselin Rauhan kahden ensimmäisen lapsen tietoja, hänen ja Laurin vihkipäivää, muutaman heidän lapsensa toisia nimiä ja kuolinpäiviä sekä syntymäkuntaansa, sillä osa jälkeläisistä oli sitä mieltä, että hän oli Kurusta kotoisin. Samoin kysyin heidän ensimmäisen lapsensa pojan tietoja. Kaikkiin sain vastauksen ja kysymysteni ulkopuolelta sain oikean kirjoitusmuodon hänen toiselle nimelleen. Lähetin kyselyn sähköpostilla, sain vastauksen neljän kuukauden päästä etanapostilla ja kustannus oli 11 euroa. Kustannus koostuu tuntiveloituksesta. Annoin tilauksessa luvan käyttää tutkintaan tunteja korkeintaan kaksi.

Toisen tilauksen tein toisen kunnan kirkkoherranvirastoon tiedustellakseni jo edesmenneen nuorimman setäni entisen vaimon tietojen kautta heidän ainoan lapsensa tietoja. Muutaman viikon päästä sain sähköpostiin ilmoituksen, että tämä henkilö haluaa, että häneen otetaan suoraan yhteyttä. Tosin olen useamman kerran yrittänyt hänen puhelimeensa soittaa, eikä hän koskaan siihen vastaa. Tästä tilauksesta ei ole tullut laskuakaan.

Muita kustannuksia on tuonut serkkuni, hänen miehensä ja minun tekemä ajoretki Hämeenlinnan maakunta-arkistoon täysin tietämättömyyttämme. Sain vasta jälkeenpäin tietää, että Pirkanmaan kirkonkirjojen mikrofilmit löytyvät Tampereen kaupungin pääkirjasto Metsosta. Siis työpaikaltani puolen kilometrin päästä. Niitä pääsee lukemaan ilman ajanvarausta koska vain. Sinne voi myös tilata kaukolainattuna muualta filmejä, joten ei tarvitse matkata kauas. Kaukolainaus maksaa kuitenkin jotain pientä. Niiden siellä jo olevien lukeminen ei siis maksa mitään, jos ei laske ajalleen kuluja.

Lisäksi kustannuksia on tuonut ne lukemattomat puhelut, joita tein, kun aloitin kartoittamaan nykysukua kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

16.5.2013
Postittelu toi hieman kuluja, ja paperikopiointikulut vältän siirtämällä tiedottamisen tänne nettiin. Mutta kaiken kaikkiaan konkreettisia kuluja suhteellisen vähän.

Olen vielä tehnyt kolmannen tilauksen ja sen kustannukset olivat 22€. Sillä sain sitten sen viimeisenkin Rauhan ja Lauri W:n lapsenlapsen syntymäajan tietooni, koska ajattelin kysäistä hänen tietojaan isänsä kuolinkunnasta. He olivat sen kuoleman yhteydessä selvittäneet.

Mielenkiinnosta nyt sitten vertailen kirkkoherranvirastojen hinnoittelua ja toimintaa, kun lähettelen tilauksia tuosta Vuorilahden suvusta pääasiassa Keuruulle. Ensimmäinen tilaus yllätti positiivisesti, maksoi 16€, mutta vastaus tuli kahdessa päivässä. Kihniöltä olin odottanut vastauksia puoli vuotta. Tietysti tilauksien sisältö oli sinne laajempi.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Sukulaiset sukulaisissa

Jo tutkimusta aloittaessani  epäilin, että sukuhaarat varmastikin yhtyvät jossain kohtaa toisiinsa.

Tässä se yhtymäkohta nyt sitten on. Muitakin varmaan on, silmään ei ole vielä pistänyt.

Elisabeth Henricsdr -Kujala, 1813-1868: Ri -05 ja Lä -03. Hänen tyttärensä Anna Gretha oli Laurin äidin Enna Eliinan äiti ja poikansa Johan Rauhan isän Anshelmin isän Isaacin isä.

                 ELISABETH
ANNA      sisarukset      JOHAN
ENNA       serkut            ISAAC
LAURI      pikkuserkut   ANSHELM
                                        RAUHA

Eli Rauhan isä oli hänen miehensä pikkuserkku.

Ri -06 Göran Göransson -Paloniemi

14.4.1769

puoliso CHAISA MATTSDOTTER 8.2.1777 - 28.2.1846

lapset

MARIA 9.3.1800
  - puoliso JACOB JOHANSSON 22.9.1792
    - MATHEUS 21.9.1819
    - CAISA BRITHA 27.5.1821
    - ANNA GRETHA 1.1.1829
    - JOHAN 19.2.1841

MICHEL 26.8.1804 - 3.1.1810, ks. punatauti
LOVISA 17.10.1807 - 13.1.1810, ks. punatauti
Ri -05 GÖRAN GÖRANSSON -Leppinjemi 22.2.1811 - 29.11.1880

ANNA GRETHA 22.2.1811
    - ISAAC EPHRAIM (avioton) 24.10.1834
    - AMANDA KAROLINA 12.6.1840
    - ALEKSANDER 27.7.1850

JOHANNES 13.8.1815

torstai 8. maaliskuuta 2012

Rä -06 Walborg Andersdotter - Lammentaka

4.3.1757 Kihniö - 18.9.1794 Kihniö
kuolinsyy mätäkuume

puoliso Rä -06 MATTS MATTSON
22.2.1749 - 28.4.1825, kuolinsyy keuhkotauti
vihitty 6.10.1776

lapset
SUSANNA 1.2.1758
CATHARINA 2.8.1777

ANDERS 27.11.1778
-puoliso Maria Henricsdr 15.3.1788

GEORGIUS 18.4.1780
JOHANNES 7.3.1782
HENRICUS 22.3.1784 - 2.1.1785
MATTHIAS 7.6.1786 - 17.12.1809
Rä -05 MARIA MATTSDR - Rasi 6.3.1788
MICHEL 23.8.1793

LOVISA 6.11.1790
-puoliso Anders Arwidinpoika -Tarsia 29.11.1796 - 11.4.1861, vihitty 30.6.1816
- lapset
  Catharina 29.9.1816 - 18.2.1818
  Isak 10.4.1818
   - puoliso Justina Johanintytär -Riistaniemi, vihitty 2.1.1844
  Nikodemus 20.7.1820
  Justina 15.2.1823
  Anna Gretha 1.1.1825 - 29.9.1825, kuolinsyy yskä
  Anders 25.8.1826
  Johan 29.9.1830
  Jonas 2.10.1832

SARA 17.11.1796
JUSTINA 12.12.1799 - 11.12.1809
LISA 11.7.1801
HENRIC 2.8.1804 - 1809

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Rä -05 Simon Simonsson - Wahojärfvi

29.2.1764 Ikaalinen - 2.1.1818 Kuru
kuolinsyy keuhkotauti
muutto Kuruun 1780

puoliso WALBORG JÖRANSDR 30.4.1765
vihitty 21.2.1765 (Kiviniemi)

lapset
REGINA 25.12.1786 Kihniö - 14.10.1853 -Huhdanpää Kuru
- puoliso Jeremias Johansson   1784 - 8.12.1845,
  kuolinsyy "hivutustauti"/keuhkotauti (tvinsot)
- lapset
  Maja 1811
  Anna Gretha 25.10.1812
  Johan Gustav 22.3.1816
  Jeremias 29.1.1817
  Carl Gustav 1.1.1819
  Elisabeth 20.10.1820
  Isaac Emanuel 14.5.1822
  Christina 1.1.1824 - 4.5.1833
  Gabriel Herman 16.4.1826 - 25.4.1833
  Michel 22.7.1828 

JULIANA -Kaartinaho 8.3.1789
JOHANNES -Korpela 21.12.1790 Kihniö

JOHAN -Kaartinaho 21.9.1790
- puoliso Britha Mattsdotter 20.2.1784 Ikaalinen
- lapset
  Alexander 4.5.1814
  Salomon 11.7.1817
  Valborg 1.5.1819
  Severina 7.6.1821
  Regina 9.1.1825
  Stina 20.9.1827

JEREMIAS -Kaartinaho 28.4.1793 - 16.12 1863 Kuru
karhunkaataja
- puoliso Anna Caisa 10.2.1794
- lapset
  Justina -Jouttiaho 20.2.1821
  Carl Gustav -Jouttiaho 16.8.1821 - 2.8.1827
  Nicodemus -Jouttiaho 19.4.1825
  Anna Fredrica -Jouttiaho 10.5.1827

MARIA -Kaartinaho 10.8.1796
MICHAEL -Kaartinaho 1799 (kastettu 19.7.1799) - 1815
Rä -04 SALOMON SIMONSSON -Kaartinaho
            1801 (kastettu 5.5.1801)  - 12.1.1839 Kuru

JUSTINA -Kaartinaho 5.4.1802 (kastettu 5.5.1803)
- puoliso Matts Ericsson 1.4.1799
- lapset
  David 12.11.1823
  Maja Wilhelmina 18.12.1826

ALEXANDER -Kaartinaho 1805 -1805 (ikä 3kk, haudattu 1.9.1805)

GUSTAV FREDRICH 9.1.1808 - 26.4.1856, ks. kohtaus
- puoliso Christina Henrichsdr -Riuttaskorpi
- lapset
  Wilhelmina 1827
  Justina - Kaartinaho 16.10.1832
  David 8.2.1832
  Nikodemus 28.12.1841
  Gustaf 8.9.1843


Rä -04 Salomon Simonsson -Kaartinaho

1801 (kastettu 5.5.1801) Kuru - 12.1.1839 Kuru, kuolinsyy halvaus

äiti WALBORG JÖRANSDOTTER
isä SIMON SIMONSSON , kylä/talo Kaartinaho

puoliso JUSTINA MATTSDOTTER 27.5.1797 -
vihitty 5.3.1825, kylä Ahvenharju

lapset avioton
ANNA JUSTINA 11.2.1820 -

lapset
HEDVIG -Ahvenharju 2.9.1827 Kuru
- aviottomat lapset
   NESTOR 24.2.1848
   ANDERS 7.11.1852 - 26.6.1859
- puoliso KARL AUGUST LINDBERG 21.12.1824 Ikaalinen,
  vihitty 4.2.1856
- lapset
  KAROLINA -Pohja 20.9.1855 - 25.6.1856
  MARIA SOFIA -Pohja 28.7.1857
  AXEL -Pohja 21.3.1860
  KARL NIKOLAUS -Pohja 12.3.1862
  AMELIA -Pohja 16.5.1864
  ROSA PAULINA -Pohja 28.12.1866
 
EVA LOVISA -Ahvenharju 13.2.1829 Kuru
JOHANNA -Ainejärvi 17.7.1831 Kuru - 11.5.1833 Kuru, kuolinsyy selittämätön lastensairaus
MARIA WILHELMINA -Patomäki 4.6.1834 Kuru
Rä -03 THOMAS SALOMONSSON -Kaartinaho 22.12.1836 Kuru - 30.8.1891 Kuru




maanantai 5. maaliskuuta 2012

Rä -04 Lovisa Carlsdotter -Lähdet

13.7.1812 Parkano

äiti MARIA MATTSDR -Rasi 6.3.1788 - 23.5.1815
isä CARL GÖRANSSON -Lähdet 9.8.1788 - 6.8.1823
vihitty 13.10.1811


puoliso drg JOHAN DAVIDSSON -Haucka 1806 - 16.3.1868, vihitty 27.2.1831
- Haukan torppa Linnakylässä

lapset
Rä -03 ANNA GRETHA JOHANSDOTTER -Maja 6.10.1831
JUSTINA -Mustanjemi 7.4.1835
- lapset
   Herman 15.5.1860 (avioton)

JOHAN EPHRAIM -Mustanjemi 11.9.1837

NICODEMUS -Lahdentaka 3.3.1840
- puoliso Albertina Eriksdr 21.4.1838
- lapset
  Josef 27.5.1861 - 1868
  Maria 24.3.1863 - 23.4.1868
  Matts 24.2.1868 - 1868
  Johanna 21.6.1865 - 23.4.1868

EVA 18.6.1842 - 24.6.1847
MARIA 24.4.1845 (Pag. 40)
ISAAC 27.10.1847 (Pag. 100)
ULRIKA 19.3.1850
JONAS 21.6.1852
HERMAN 16.3.1855 - 21.5.1868
JOHAN 16.3.1855
MATHILDA 9.6.1857

Rä -03 Anna Gretha Johansdr - Maja

Rauhan isoäiti
6.10.1831 Parkano - 18.10.1903 Kuru
kuolinsyy polttoa

äiti Rä -04 LOVISA CARLSDOTTER 31.3.1811 Parkano - 4.4.1902 Parkano
isä Rä -04 JOHAN DAVIDSON - Haucka 1806 - 16.3.1868

lapset avioton MARIA 8.4.1854 Parkano - 23.11.1862

puoliso Rä - 03 THOMAS SALOMONSSON -Kartinaho 22.12.1836 Kuru - 30.8.1891 Kuru
vihitty 5.2.1860 kirkossa ilman kruunua

lapset
MATHILDA - Patomäki 25.12.1860
- muuttomerkintä Kihniön Nerkoolle 18.1.1882
-          puoliso Isak Efram Matinpoika -Korpijärvi 12.5.1865, vihitty 6.4.1882
-          lapset
            Edvard 22.5.1882
            Anselm 8.7.1883
            Emma Karoliina 19.1.1885
            Ewart  29.6.1886
            Arvid Albert  19.2.1888
            Ilta Matilda  10.7.1889
            Mariana Lydia 2.2.1891
            Selma Serafiia  15.5.1894
            Svante Johannes 30.3.1900 - 13.5.1903
            Mertsi Wiliam  3.5.1901
            Wäinö Nikolai  13.1.1903
            Paavo Johannes  23.1.1906

WALENTIN - Patomäki 31.1.1862 - 11.4.1862
ALBERT - Patomäki 7.2.1863

AMANDA KAROLINA - Patomäki 18.8.1864
- muuttomerkintä Parkanoon 17.4. tai 17.11.1887

ELINA - Patomäki 28.2.1866
- muuttomerkintä Parkanoon 13.11.1883

JOHAN -Patomäki 25.5.1868 hätäkastettu - 25.5.1868
THOMAS SAMUEL - Patomäki 21.11.1869

PAUL WILHELM - Patomäki 22.4.1871
-          maininta ”kelpaamaton” 1893-1902 Patomäen rippikirjassa
-          puoliso Iita Maria Antintytär, 17.10.1882, vihitty 17.8.1901
-          lapset
           Lauri Johannes 16.6.1902
           Laila Tatjana 15.10.1908
-          puolison vanhemmat: metsänvartija Antti Matinpoika Mäkinen
           25.4.1840 Kuru Lähteenmäki, äiti Iita Johanna Hellin 17.7.1861
-          puolison veli: Esaias Antinpoika Lähteenmäki 5.7.1873,
           muutto 1900 Tammelaan, lähtenyt Kontiolahdelta 29.7.1901

Rä -02 SELMA THOMASDOTTER -Patomäki 10.6.1873 - 15.12.1964
SERAFIA 18.2.1878

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Li -05 Juliana Andersdotter -Korpiniemi

2.12.1772 Parkano - 4.4.1810 Parkano
kuolinsyy tukehtumiskatarri

äiti Li -06 WALBORG THOMASDOTTER -Sormuinen 4.5.1739 Kuru - 28.2.1817
kuolinsyy rintapistokset
isä ANDERS PETTERSSON 29.11.1734 - 27.3.1821
(Hiskissä kuolinpvm. Korpiniemi-talon tiedoista löytyi nimellä Anders Pehrss.)
talo Korpiniemi

puoliso Li -05 MATTS HENRIKINPOIKA -Linna 19.2.1766 - 29.3.1832
kuolinsyy löydetty kuolleena metsästä
vihitty 17.2.1792

lapset

Li -04 MARIA MATINTYTÄR -Korpiniemi 24.2.1794 - 11.10.1864

JUSTINA 16.4.1797
- puoliso vihitty 6.1.1819
   Jonas Andersson Hakala -Leppäis,  17.8.1791 Virrat
- lapset
   Matts 19.4.1819
   Carl Gustaf 10.3.1822
   Nicodemus 1.3.1825
   Jonas 6.5.1828
   Gemina 8.12.1828
-  puolison vanhemmat:
    Anders Henricsson 12.11.1753 Virrat - 26.7.1807 Virrat
    Susana Mattsdotter 7.11.1754 Virrat - 18.4.1831 Virrat
-  puolison sisarukset
    Johan 14.6.1784, Maria 24.6.1789, Margaretha 21.9.1793

GUSTAV 15.8.1803 - 11.4.1804
MATHEUS 27.8.1806 - 16.6.1807
HELENA 20.1.1810 - 15.5.1810
__________________________________________

Li -05 MATTS HENRIKINPOIKA -Linna
19.2.1766 - 29.3.1832

isä Li -06 HENRIK JOHANINPOIKA -Kalkunmäki
11.1.1734 Hämeenkyrö - 18.4.1798 Kihniö/Peltomäki

äiti Li -06 SUSANNA JOHANINTYTÄR -Kuivanen
22.4.1736 Parkano/Kuivasjärvi - 12.11.1790 Parkano / Peltomäki
___________________________________________

tiistai 28. helmikuuta 2012

Li -04 Maria Matintytär -Korpiniemi

24.2.1794 - 11.10.1864
kuolinsyy keuhkotauti, keuhkotuberkuloosi

äiti Li -05 JULJANA ANDERSDOTTER -Korpiniemi 2.12.1772 - 4.4.1810
isä MATTS HENRICSSON -Linna 19.2.1766 - 29.3.1832,
kuolinsyy löydetty kuolleena metsästä
talo Korpela

puoliso Sk.jäg MATTS MICHELSSON 20.3.1784 - 12.5.1867
vihitty 18.10.1812

lapset
MICHËL - Hirvikoski 24.9.1815 - 24.5.1833, kuolinsyy isorokko

JOHAN - Hirvikoski 7.5.1818
- puoliso Justina Abramsdotter -Jytilä 7.3.1822, vihitty 12.10.1845
  lapset
  Nikodemus 1.3.1847
  Mathilda Karolina 15.11.1849
- puoliso Maria Eriksdr 11.5.1846
  lapset
  Anshelm 28.6.1875


MATHIAS  4.1.1821 - 11.3.1868
- puoliso Maria Gustava Johansdotter 20.2.1833 - 7.1.1868, vihitty 30.10.1853
  lapset
  Amalia 5.1.1855
  Julius 13.10.1857 - 11.2.1857
  Efraim Zefanius 17.11.1859 - 8.2.1868
  Emma Elina 18.2.1865

CARL GUSTAV - Hirvikoski 22.3.1824
- puoliso Maria Josephintytär, vihitty 17.9.1848
  lapset
  Anders Raphaël 16.11.1848

IDA SOPHIA 22.5.1827
- puoliso Nicodemus Johansson -Kärkölä, vihitty kirkossa 6.1.1853
  lapset
  Maria Alexandra 30.1.1853
  Anna Eufrosyne 25.6.1854
  Johan Efraim 28.1.1857
  Serafia 12.8.1859
  Isak 21.10.1861
  Nikodemus 4.2.1864
  Robert 24.8.1866

JONAS 15.3.1830 - 19.8.1833, kuolinsyy ilm. lastensairaus

NICODEMUS 4.7.1833

EVA CATHRINA 4.7.1833 - 27.4.1896 (jälkeenpäin Eva tai Eva Kaisa)
 - avioton lapsi Elina Evasdr 5.3.1855 - 9.9.1857
 - puoliso Adam Isaksson 10.3.1833 - 16.?.1868, vihitty 27.12.1857
   lapset
   Efraim Sefanias 8.3.1858
   Maria Josefina Adamintytär 27.4.1860
      lapset
      Johan Gustav Marianpoika 7.6.1869 - 14.7.1896
      Tyyni Josefina Mariantytär 11.7.1900
   Amanda Karolina 22.9.1862
   Johan Nestor 4.4.1865 - 16.4.1868

Li -03 MARIA MATINTYTÄR -Hirvikoski 9.5.1836 - 26.9.1893
SERAPHIA 28.7.1839 - 18.3.1840, kuolinsyy ilm lastensairaus

Li -03 Maria Matintytär -Hirvikoski

Sefaniaksen äiti, Laurin isoäiti
9.5.1836 Parkano - 26.9.1893 Parkano
kuolinsyy ajotustauti

äiti Li -04 MARIA MATINTYTÄR - Korpiniemi 24.2.1794 Parkano - 11.10.1864 Parkano
isä Sk.jäg. MATTS MICHELSSON - Hirvikoski 17.3.1784 - 12.5.1867

lapset avioton
ELINA MARIANTYTÄR 18.3.1860 Parkano

puoliso GUSTAV MARIASSON
17.1.1842 Ikaalinen - 1868
- synt. Sydänmaa, Wähäkoveslammi tai Koveslammi / Wähätalo
- muuttanut lapsena v. 1846 äitinsä kanssa Parkanoon tämän avioiduttua 22.2.1846 kruununtorpparilesken JOH. MATTSON -Hautamäen kanssa.

vihitty 27.12.1863 kotona ilman hääasua (skrud)

lapset
NIKOLAUS GUSTAVSSON 23.1.1864 - 28.4.1868
GUSTAF 7.6.1866 - 29.3.1868, kuolinsyy lavantauti

lapset aviottomat
Li -02 SEFANIAS MARIANPOIKA OKSANEN 29.10.1870 - 17.7.1945

WILHELM MARIANPOIKA OKSANEN 29.8.1878 Parkano - 24.1.1959 Kihniö
-  Hirvikosken Nättilän torpasta rengiksi Hirvikoskelle 1891 – 1900
    rippikirjassa vuoteen 1896, muuttanut sitten Waviolahteen
-  puoliso vihitty 1.3.1910
   MARIA ALEKSANDRA ISAKINTYTÄR – Kivelä, 6.4.1889 Parkano -
-  tytär MIRJAM ALEKSANDRA, 1.5.1910

Wilhelmin puolison perhe:
- Isak Walentin Antinpoika Kivelä, 1.1.1846
- Wilhelmiina Esaiantytär, 13.6.1852
   - lapset
      Mariaana 27.9.1882
      Johan Jalmar 15.12.1884
      Elma Aliina 13.11.1886
      Maria Alexandra 6.4.1889
      Nikodemus Walentin 30.5.1892

Lä -02 Enna Elina MÄKINEN

2.12.1879 Parkano - 25.5.1956 Kihniö
Vaviolahti/Mäkinen, mäkitupalaisen tytär

isä NICODEMUS NICODEMUSSON 14.4.1847
äiti Lä -03 ANNA GRETHA JÖRANSDR -Leppiniemi 26.10.1848

puoliso Li -02 SEFANIAS MARIANPOIKA 29.10.1870 Parkano - 17.7.1945 Kihniö

___________________________________________
Lä -03 ANNA GRETHA JÖRANSDR -Leppiniemi
26.10.1848

isä Lä -04 / Ri -05 JÖRAN JÖRANSSON -Leppiniemi 22.2.1811
äiti Lä - 04 / Ri -05 ELISABETH HENRICSDR -Kujala 28.6.1813 - 6.3.1868

Lapset avioton ALEXEI ? - 18.3.1872 (ripitetty salavuoteudesta)

puoliso NICODEMUS NICODEMUSSON 14.4.1847, vihitty 9.8.1874

lapset
MARIANA 22.8.1875
JOHAN GUSTAV 4.5.1877
Lä -02 ENNA ELINA 2.12.1879 - 25.5.1956

MATHILDA ADOLFINA 27.8.1881
AINO JUSTINA 19.10.1884
WILHELM 6.9.1887
AGDA MARIA 9.6.1890
______________________________________
Lä -04 / Ri -05 ELISABETH HENRICSDR -Kujala
28.6.1813

äiti
isä

puoliso Lä -04 / Ri -05 JÖRAN JÖRANSSON -Leppiniemi 22.2.1811, vihitty 25.1.1835

lapset
JOHAN 8.10.1838
- puoliso Ida Mattsdr 6.12.1842
- lapset
  Nikodemus 31.8.1861
  Elina 8.11.1862 - 12.5.1872
  Johan Ananias 25.12.1865
  Josef Anshelm 14.1.1871
  Malakias 9.3.1873 - 21.2.1876
  Mathilda 18.1.1874
  Josef 5.12.1874
  Hilma 25.1.1877
  Mathilda 10.6.1879

EVA CAISA 25.11.1841
NESTOR 1.2.1846

Lä -03 ANNA GRETHA 20.10.1848

SERAPHIA 10.8.1854

____________________________________________
Lä -04 NICODEMUS KARLSSON -Waviolahti
3.1.1821

äiti
isä

puoliso JUSTINA LISA ISAKSDR 20.1.1820

lapset
JOHAN GUSTAF 21.8.1845
NICODEMUS 14.4.1847
ANNA LISA 18.9.1860
ROSA 29.9.1864 - 2.12.1864
EUFROSYNE 21.8.1855
ROBERT 10.2.1866 - 20.4.1867

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Li -02 Sefanias Marianpoika Oksanen

29.10.1870 Parkano – 17.7.1945 Kihniö

äiti Li -03 MARIA MATINTYTÄR -Hirvikoski 9.5.1836 Ikaalinen – 26.9.1893 Parkano
isä tuntematon

puoliso Lä -02 ENNA ELIINA NICODEMUKSENTYTÄR MÄKINEN 2.12.1879 Parkano – 25.5.1956 Kihniö
vihitty 27.12.1897

lapset
L-1 LAURI WILHELM         6.4.1898 Parkano – 1.3.1971 Kihniö
JUHO (JOHANNES) YRJÖ -Korkee 13.7.1903 Parkano– 12.6.1987 Kihniö
  - puoliso
  - lapset
    HEIKKI
    LEENA
    LEO
ANNI MARIA  - Korkee    10.11.1908 Parkano – 28.4.2004 Kihniö
  - puoliso EINARI ANSELMI RAUHALA 3.10.1911 – 29.7.1980 Kihniö
 - lapset
    PAAVO 23.2.1938 Kihniö – 25.2.1938 Kihniö

    MIKKO
PAAVO ARMAS    26.3.1922 Kihniö – 21.6.1997 Kihniö